lauantai 23. joulukuuta 2017

Tulipallo Pihtiputaan ja Kinnulan yllä

Tulipallotyöryhmän Esko Lyytinen ja Janne E. Sievinen
ovat saaneet valmiiksi perjantai-illan meteoroidin
lentoradan mallinnuksen. Kappale hajosi ja tuhoutui
suurimmaksi osaksi ilmakehässä. Lähinnä pienet
sirpaleet päätyivät Kinnulan ja Pihtiputaan kuntien
alueelle. Eilisiltainen alustava arvio Keski-Suomen
pohjoisosista putoamisalueena osoittautui hyvin
paikkansapitäväksi.
Kuvalähde Tähdet ja avaruus / Jarmo Moilanen / Google Maps
.  
Ursan tulipallotyöryhmä on määrittänyt alustavasti eilen 22.12.2017 näkyneen tulipallon radan.  Se tuli ilmakehään idän suunnasta noin 45 asteen kulmassa ja haihtui olemattomiin Pihtiputaan ja Kinnulan ilmatilassa noin 30 km korkeudella.

Tulipallosta tehtiin havaintoja laajalti koko Suomessa. Ursan Taivaanvahti-sivustolle on tullut 221 tulipallo ilmoitusta kello 201.05 näkyneestä ilmiöstä. Yön aikana nähtiin pari muutakin tulipalloa: Rovaniemellä, Torniossa, Oulussa ja Helsingissä tehtiin havainnot 23.12.2017 kello 1.05 näkyneestä tulipallosta. Lisäksi muutama muukin ilmoitus tulipalloista illan aikana tuli ja ne saattavat viitata kello 20.05 näkyneeseen vaikka ilmoitettu aika ei havaintoon täsmääkään.


Kuvia kello 20.05 tapauksesta saatiin(tähän mennessä) kolmesta kamerasta: Tampereelta, Kangasalta ja Taivassalosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti, mielipide tai kysymys tarkistetaan ennen julkaisemista. Toimitus päättää kommenttien julkaisemisesta tai mahdollisesta hylkäämisestä!