perjantai 16. maaliskuuta 2018

Jo viides tulipallo tallentui kameraan Tampereella

Yhdistelmäkuva tulipallosta. Kuva © Kari A. Kuure,
Markku Lintinen ja Tampereen Ursa ry.

Kulunut alkuvuosi on ollut lajissaan ennätyksellinen: jo viisi tulipalloa on tallentunut Tampereen Ursan tähtitornilla oleviin kameroihin. Tuorein tapaus on eiliseltä aamulta: Kello 3.47.33 lennähti pohjoisessa lähellä horisonttia vähintään -4 magnitudin tulipallo.

Tällä kertaa tulipallo tallentui Markku Lintisen Yönsilmä-kameraan, joka videoi taivasta kaiken aikaa. Ohessa on videon yksittäisistä ruuduista tehty yhdistelmä kuva. Kuvassa lentoradan keskivaiheilla on nähtävissä hienoinen kirkastuminen, joka saattaa merkitä ainakin osittaista pirstoutumista. Kuvassa tulipallo näyttää himmenevän ennen kokonaan sammumista, joten ilmeisesti se höyrystyi loppuun ilmakehässä ja maahan asti pölyä karkeampaa tavaraa ei pudonnut.

Taivaanvahdin mukaan samainen tulipallo onnistuttiin videoimaan Lahden Ursassa.

Tampereen Ursan Kuukauden esitelmässä eilen puhui tulipallotutkimukseen erikoistunut Esko Lyytinen, joka näki Markun ottamat kuvat tuoreeltaan. Hän piti tapausta hyvin kiinnostavana mutta sen paremmin hän ei tietystikään pystynyt tutkimuksen tässä vaiheessa asiaa kommentoimaan.

Alla video tästä havainnosta:



tiistai 13. maaliskuuta 2018

Kuukauden esitelmä: Meteori ja tulipallot

7.3.2018 näkyt tulipallo tallentui myös Tampereen Ursan
tulipallokameraan. Kuva © Tampereen Ursa.

15.3.2018  Esko Lyytinen: Meteorit ja tulipallot

Kuluneen talven aikana on Suomen alueella nähty monta kirkasta tulipalloa. Muutaman tulipallon kuva on tallentunut myös Tampereen Ursan tähtitornilla taivasta kuvaaviin kameroihin. Mistä tulipallot aiheutuvat ja mihin ne putoavat on kysymys, joka varmasti kiinnostaa meistä jokaista!

Ursan Taivaanvahti-järjestelmä kokoaa ihmisten tekemiä tulipallohavaintoja. Havainnot tutkii Ursan tulipallotyöryhmä. Tulipalloryhmän apuna on parinkymmenen tulipallokameran ottamat kuvat ja näiden lisäksi usein ilmoitusten mukana tulleet kuvat. Kuvien perusteella pystytään määrittämään avaruudesta tulleen kappaleen rata ja ilmakehän läpi mahdollisesti selvinneiden kappaleiden putoamispaikka.

Työryhmän työllä on usein hyvin kiire, sillä putoamispaikan pitäisi selvitä ennen seuraavaa lumisadetta. Maahan sataneen lumen peittäessä mahdolliset pudonneet kivet, niiden löytäminen on lähes mahdotonta.

Illan luennoitsija, Esko Lyytinen, on yksi Ursan tulipallotyöryhmän avainhenkilöistä. Hän on kehittänyt matemaattisia menetelmiä meteoriparvien ratojen laskentaan ja hän myös vastaa tulipallojen radan määrittämisestä.

--

Esitelmät pidetään Monitoimitalo 13:sta Wivi Lönn -salissa (4 krs.), Satakunnankatu 13 (sisäänkäynti Pellatehtaankadun puolelta) ja ne alkavat kello 18. Esitelmien kesto on noin 1,5 h keskusteluineen.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Jälleen tulipallo


Keskiviikkona 7.3.2018 varhain aamulla nähtiin eteläisessä Etelä- ja Keski-Suomessa tulipallo.

Alustavien aikatietojen mukaan tulipallo oli läntisellä taivaalla kello 4.36 aikoihin. Tampereella oli tuolloin selkeää ja tulipallokamera oli valottamassa, joten tapahtuneesta saatiin talteen hieno valokuva. Sama tulipallo tallentui myös Jyväskylän Siriuksen Hankasalmen tulipallokameraan.

Tampereen Ursan tulipallokamera tallensi 7.3.2018 kello 4.36 näkyneen
tulipallon. Kuvan yläreunassa, etelän suunnassa näkyvä kirkas valkoinen alue 
on ylivalottunut Kuu. Kuva © Tampereen Ursa ry.


Päivitys 8.3.2018

Ursan Taivaanvahtiin on tulipallosta tullut 18 ilmoitusta havainnoista. Ilmoitusten joukossa on viisi joissa on mukana myös kuva. Esko Lyytisen mukaan tulipallon aiheuttanut kappale tuli avaruudesta maapallon ilmakehään Porin alueella ja nopeutta sillä oli noin 30 km/s. Nopeus oli sen verran suuri, että kappale on todennäköisesti höyrystynyt kokonaisuudessaan ilmakehässä. Esko Lyytinen arvioi, että maahan asti selvinneitä kappaleita on hyvin vähän ja nekin hyvin pienikokoisia.

--

Esko Lyytinen kertooTampereen Ursan Kuukauden esitelmässä 15.3. kello 18 alkaen tulipalloista. Tilaisuus pidetään Monitoimitalo 13:ssa, osoite Satakunnankatu 13, Wivi Lönn -salissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!



tiistai 6. maaliskuuta 2018

Kutsu kevätkokoukseen



Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry.:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 20. maaliskuuta 2018 kello 18 alkaen tähtitornilla (Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere). Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.

Tampereen Ursa ry:n hallitus